Untitled Document

LINKKI KANSAINVÄLISILLE SIVUILLE | SIVUKARTTA | OTA YHTEYTTÄ | HAKU
Koti > Tuotteet > Televisiot > LCD- televisiot > 32˝ televisiot
Televisiot
Viihde-elektroniikka
Video / DVD
Kodinkoneet
Matkapuhelimet
Projektorit
Tietotekniikka
Kannettavat tietokoneet
Security

Koko etuosa on yhtä pintaa, joka kätkee alleen erittäin ohuet reunat. Siksi SL8000:n muotoilu on huomaamattoman tyylipuhdas. Huomio kiinnittyy television sijasta kuvaan. Kaiuttimien piilottaminen kehykseen ja vain 4,5 cm:n paksuus korostavat näyttävää muotoilua.

SL8000-mallissa käytetään 200 hertsin tekniikkaa, joten televisiokuva virkistetään salamannopeasti häntimisen estämiseksi esimerkiksi toimintaelokuvia tai urheilua katseltaessa. Lisäksi tämä televisio on yhteensopiva lukuisien multimediavaihtoehtojen kanssa langattomasta Bluetooth-yhteydestä aina valokuvien, musiikin ja elokuvien toistamiseen jopa teräväpiirtotasoisena USB-liitännän kautta. SL8000-televisiossa on virrankatkaisupainike sekä tehokkaasti energiaa säästävä toiminto, joka pienentää sähkölaskua säätämällä kuvan kirkkautta vallitsevan valaistuksen mukaan.
Model : 32SL8000

Koko etuosa on yhtä pintaa, joka kätkee alleen erittäin ohuet reunat. Siksi SL8000:n muotoilu on huomaamattoman tyylipuhdas. Huomio kiinnittyy television sijasta kuvaan. Kaiuttimien piilottaminen ...

Valitse malli

Koko etuosa on yhtä pintaa, joka kätkee alleen erittäin ohuet reunat. Siksi SL8000:n muotoilu on huomaamattoman tyylipuhdas. Huomio kiinnittyy television sijasta kuvaan. Kaiuttimien piilottaminen kehykseen ja vain 4,5 cm:n paksuus korostavat näyttävää muotoilua.

SL8000-mallissa käytetään 200 hertsin tekniikkaa, joten televisiokuva virkistetään salamannopeasti häntimisen estämiseksi esimerkiksi toimintaelokuvia tai urheilua katseltaessa. Lisäksi tämä televisio on yhteensopiva lukuisien multimediavaihtoehtojen kanssa langattomasta Bluetooth-yhteydestä aina valokuvien, musiikin ja elokuvien toistamiseen jopa teräväpiirtotasoisena USB-liitännän kautta. SL8000-televisiossa on virrankatkaisupainike sekä tehokkaasti energiaa säästävä toiminto, joka pienentää sähkölaskua säätämällä kuvan kirkkautta vallitsevan valaistuksen mukaan.
32SL8000
Koko etuosa on yhtä pintaa, joka kätkee alleen erittäin ohuet reunat. Siksi SL8000:n muotoilu on ...
Tässä erittäin ohuessa Full HD LCD-televisiossa on helppokäyttöinen kuvakepohjainen valikkojärjestelmä ja ohjattu kuvan kalibrointitoiminto, joka auttaa mukauttamaan kuvan vaihe vaiheelta oman makusi mukaiseksi. LH7020 sisältää vastaanottimen kaapeli- ja antenniverkkoa varten sekä MPEG4-virittimen teräväpiirtolähetyksiä varten. Paneelissa käytetään uudenlaista taustavalaistusta, joka varmistaa merkittävästi paremmat tummat sävyt. Tehokas energiansäästötoiminto mukauttaa kuvan automaattisesti huoneessa vallitseviin valaistus- ja väriolosuhteisiin. Lisäksi tarjolla on erittäin laaja multimediatuki: Bluetooth langattomaan tiedonsiirtoon, HD-DivX-tuki HD-laatuisten elokuvien katseluun vaikka suoraan USB-tikulta sekä 4 HDMI-liitäntää.
32LH7000
Tässä erittäin ohuessa Full HD LCD-televisiossa on helppokäyttöinen kuvakepohjainen ...
Scarletissa yhdistyy ainutlaatuiset ja ohuet muodot sekä kiiltävän punainen takaosa. Äärimmäisen terävät kuvat ja luonnolliset värit Full HD -tarkkuudella samalla, kun näkymättömät kaiuttimet tarjoavat fantastisen äänenlaadun. LG:n Intelligent Sensorin ansiosta sinun ei tarvitse painiskella monimutkaisten kuva-asetusten kanssa ja samalla vähennät television sähkönkulutusta. Intelligent Sensor ottaa huomioon taustavalaistuksen olosuhteet ja muuttaa niiden perusteella kuvan tummuuden, värien ja valoisuuden asetuksia. Scarlet on varustettu LG Expert Mode -toiminnolla, jonka avulla voit säätää kuvanlaatua yksityiskohtaisesti.

Scarlet campaign site

32LG6000
Scarletissa yhdistyy ainutlaatuiset ja ohuet muodot sekä kiiltävän punainen takaosa. Äärimmäisen ...
LG5300 on varustettu digitaalisella vastaanottimella, jolla voit vastaanottaa sekä kaapeli- (DVB-C) että antennitelevisiolähetyksiä (DVB-T). Näkymättömät kaiuttimet luovat television huolitellut ja puhdastyyliset muodot. Television kuvantarkkuus on 1080p ilman kuvan skaalausta ja se pystyy käsittelemään oikein 24p:n tarkkuutta aina 72 Hz:n taajuuteen asti. LG5300 on varustettu kahdella HDMI-liitännällä (1.2) ja kaksoisnäytönohjaimella, joka mahdollistaa aina parhaan mahdollisen kuvalaadun televisioon liitetystä tietokoneesta tai videolaitteesta huolimatta. Intelligent Sensorin ansiosta sinun ei enää tarvitse painiskella hankalien kuva-asetusten kanssa ja voit samalla pienentää huomattavasti sähkönkulutustasi.

32LG5300
LG5300 on varustettu digitaalisella vastaanottimella, jolla voit vastaanottaa sekä kaapeli- (DVB-C) ...
Tämän HD -television muotoilu on selkeää ja tyylipuhdasta. Version alalista on hopeansävyinen. Televisio on varustettu kolmella HDMI-liitännällä (1.3) ja kaksoisnäytönohjaimella, joka takaa parhaan mahdollisen kuvanlaadun liitetystä tietokoneesta tai videolaitteesta huolimatta. Intelligent Sensorin ansiosta sinun ei tarvitse painiskella hankalien ja monimutkaisten kuva-asetusten kanssa ja samalla säästät huomattavasti television sähkönkulutuksessa. Ikoneja hyödyntävät ohjainvalikot mahdollistavat television helpon ja selkeän käytön. LG5030 voidaan kalibroida ISF ccc -standardien mukaisesti. Sen kuvantarkkuus on 1080p ja se pystyy käsittelemään oikein 24p:n tarkkuutta 72 Hz:iin asti.

32LG5030
Tämän HD -television muotoilu on selkeää ja tyylipuhdasta. Version alalista on hopeansävyinen. ...
Tämän HD-television muotoilu on selkeää ja tyylipuhdasta. Version alalista on tummansinisen sävyinen. Televisio on varustettu kolmella HDMI-liitännällä (1.3) ja kaksoisnäytönohjaimella, joka takaa parhaan mahdollisen kuvanlaadun liitetystä tietokoneesta tai videolaitteesta huolimatta. Intelligent Sensorin ansiosta sinun ei tarvitse painiskella hankalien ja monimutkaisten kuva-asetusten kanssa ja samalla säästät huomattavasti television sähkönkulutuksessa. Ikoneja hyödyntävät ohjainvalikot mahdollistavat television helpon ja selkeän käytön. LG5020 voidaan kalibroida ISF ccc -standardien mukaisesti. Sen kuvantarkkuus on 1080p ja se pystyy käsittelemään oikein 24p:n tarkkuutta 72 Hz:iin asti.

32LG5020
Tämän HD-television muotoilu on selkeää ja tyylipuhdasta. Version alalista on tummansinisen ...
Tämän HD-television muotoilu on selkeää ja tyylipuhdasta. Version alalista on tummanpunaisen sävyinen. Televisio on varustettu kolmella HDMI-liitännällä (1.3) ja kaksoisnäytönohjaimella, joka takaa parhaan mahdollisen kuvanlaadun liitetystä tietokoneesta tai videolaitteesta huolimatta. Intelligent Sensorin ansiosta sinun ei tarvitse painiskella hankalien ja monimutkaisten kuva-asetusten kanssa ja samalla säästät huomattavasti television sähkönkulutuksessa. Ikoneja hyödyntävät ohjainvalikot mahdollistavat television helpon ja selkeän käytön. LG5010 voidaan kalibroida ISF ccc -standardien mukaisesti. Sen kuvantarkkuus on 1080p ja se pystyy käsittelemään oikein 24p:n tarkkuutta 72 Hz:iin asti.

32LG5010
Tämän HD-television muotoilu on selkeää ja tyylipuhdasta. Version alalista on tummanpunaisen ...
HD Ready tarkkuus yhdistyy tyylipuhtaaseen ja selvälinjaiseen muotoiluun – ilman näkyviä kaiuttimia. LG5000 on varustettu kolmella HDMI-liitännällä ja kaksoisnäytönohjaimella, joka mahdollistaa aina parhaan mahdollisen kuvalaadun televisioon liitetystä tietokoneesta tai videolaitteesta huolimatta. Intelligent Sensorin ansiosta sinun ei enää tarvitse painiskella hankalien kuva-asetusten kanssa ja voit samalla pienentää huomattavasti sähkönkulutustasi. Ikoneja hyödyntävät uudet ohjainvalikot mahdollistavat television helpon ja selkeän käytön. LG5000 voidaan kalibroida ISF ccc -vaatimusten mukaisesti ja se näyttää 1080p:n tarkkuuden ilman kuvan skaalausta. Tämän lisäksi se pystyy käsittelemään oikein 24p:n tarkkuutta aina 72 Hz:n taajuuteen asti.

32LG5000
HD Ready tarkkuus yhdistyy tyylipuhtaaseen ja selvälinjaiseen muotoiluun – ilman näkyviä ...
1 | 2 | 3
Summa 17 Laske 1/3Sivu
Tuotetieto
Esite
Palkinto
Palvelutieto
Ohjekirja
Ohjelmisto
Genuine Windows is authentic Windows software that is properly licensed and legally installed. Learn more about the special benefits reserved for genuine Windows customers by visiting www.microsoft.com/genuine.
Aito Windows-käyttöjärjestelmä on alkuperäinen Windows-ohjelmisto, jolla on asianmukainen käyttöoikeus ja joka on asennettu laillisesti. Lisätietoja aitoja Windows-ohjelmistoja käyttävien asiakkaiden erityisistä eduista on osoitteessa www.microsoft.com/genuine.